sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Syksyn lämpöistä satoa







 Tässä ihanan värikäs puuvillaneule on saanut pitsineuleesta hulmuavat helmat.







 Tässä siniruskea kirjoneulejakku on saanut helmansa raidallisesta sekä yksivärisestä  neuleesta.





Tässä mun ihana uusi huopahattu, löytö Fiskarsista.

Suloinen sininen kirjoneule sai seurakseen raitaa ja resoria.





 Viimeinen löytöni on kaunis ruskea-valkokuvioinen neulejakku. Se sai piristystä valko-beigekuvioisesta
neuleesta selkään sekä sivuille. Helmaan löytyi juuri sopiva resorikaistale.





Tässä uutta satoa villapalahuivista. Niitä on lähtenyt eri puolille maailmaa lämmittämään ihmisiä.







SULOISEN LÄMMINTÄ SYKSYÄ!!!

torstai 3. syyskuuta 2015

Kesän jälkeen


 Hei vaan pitkästä aikaa,
Kesä meni ensin sateessa ja sitten helteessä.

Taas oli muutama ihana päivä Hesan torilla.
Mun töitä lähti ympäri maailmaa - jännittävää...

Helsingin torilla on aina erittäin avuliaita ja
mukavia naapureita. Tällaiset mummelit kyllä saa apua teltan pystytyksessä, sekä valuutan laskussa. Hyvä henki.






 Oltiin myös jälleen Tammelan Hakkapeliittatapahtumassa.
Siellä on myös aina leppoisa tunnelma. Hoviväki kulkee
useita kertoja päivässä markkinoilla. Sotilailla on pitsit kaulassa, sekä lahkeissa. Nyt itse kuningas ja kuningatar kävivät HelmaHelmin kojussa ihmettelemässä lapasia







Näkymä HelmaHelmin kojusta lapasten, sukkien ja pipojen seasta.










Oltiin myös Hämeenlinnan Keskiaikatapahtumassa kolmatta kertaa.
Siellä on mukavia ihmisiä ja leppoisa tunnelma.

Nyt teen näitä neuleita; palottelen ja kokoan uudestaan.

Kierrättäen uutta!!!








Niina jaksaa mun onneksi kulkea mukana - nälkäpalkalla.
Ilman hänen apuaan ei teltta nousisi, eikä sommittelu onnistuisi.
Ja aina on muutama tyhjä kassi kotiin lähdettäessä, vaikka ei
oltais paljon myytykkään.


Olen onnellinen, että on tällainen ystävä matkassa,
Ja onhan meillä hauskaakin.

Ja joskus pudotaan sängystä....





Elokuusasa liityin Käsityökortteliin ja pääsin mukaan
Fiskarsin tapahtumaan.
Siellä oli aivan ihana paikka ja ympäristö.

Ihmisiäkin kävi kivasti.

Kauppakin kävi, kun vihdoin hankin kortinlukijan,
ei ihmisillä enää ole paljon rahaa mukana.